ALE!

Haipus, Valasojan ensimmäinen elämä – Erään merimiehen tarina

Original price was: €58,05.Current price is: €27,86.

SKU: 8332195 Category:

Description

”Olin Oulun yliopistolla järjestetyssä kirjallisuustapahtumassa pitämässä esitelmää suomalaisesta merikirjallisuudesta, joka on erikoisalaani, kun sen lopussa tapahtui jotakin aivan uskomatonta…” Näin kertoo kuuttakymmentä lähestyvä joensuulainen Erkki Aukusti Valasoja. Hän on yliopiston dosentti, kirjallisuuden tutkija ja opettaja. Hän on väitellyt tohtoriksi kansainvälisestä merikirjallisuudesta, joka on ollut aina hänen sydäntään lähellä. Aina hän ei ole ollut yliopistomies, vaikka onkin ollut alalla jo kauan. Ensimmäiset kymmenen työvuottaan hän oli kauppalaivaston merimies – seilasi maailmaa ristiin rastiin, tutustui erilaisiin maihin ja satamiin, varttui samalla nuorukaisesta mieheksi. Noihin vuosiin sisältyy paljon iloa ja aurinkoa, mutta myös surua ja murhetta. Seilaus päättyi lopulta siihen, että mieheltä meni terveys – eikä ollut kaukana hengenlähtökään. Tuon tapauksen jälkeen kaikki muuttui. Muutos oli niin suuri, että hän kutsuu sitä edeltävää aikaa ensimmäiseksi elämäkseen. Valasoja tilittää elämästään arkojakin asioita ja kertoo kuinka kaikki kääntyi lopulta parhain päin. Tapahtuiko kaikki hyvän tuurin ansiosta, vai oliko se miehen itsensä aikaan saamaa? Vai oliko siinä joku ulkoinen tekijä mukana? Kirjan tarina kulkee samoissa piireissä kuin Konemestari Hautala -kirjat, ja sivuaakin paria niistä.

Reviews

There are no reviews yet.

Be the first to review “Haipus, Valasojan ensimmäinen elämä – Erään merimiehen tarina”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *