ALE!

Heiskanen, Kulma Y – Kurssi 8

Original price was: €23,70.Current price is: €11,37.

SKU: 55016577 Category:

Description

Kulma Y on yläkoulun kahdeksannen tai yhdeksännen luokan matematiikan oppikirja. Se sisältää kurssin 8 Tilastot, todennäköisyys ja ohjelmointia. Kulmassa matematiikkaa opetetaan selkeästi ja yläkoululaisen tasoisesti. Kuvitukset ja sarjakuvat hoksauttavat, muistuttavat aiemmin opitusta, luovat iloa sekä yhdistävät arkeen. Tehtävät on jaoteltu Yhteisiin tehtäviin sekä Tehtäväsarjaan 1 ja Tehtäväsarjaan 2. Näin kaikille löytyy sopivaa tekemistä ja tarjoutuu oppimisen iloa. Tehtäväsarjan 1 alussa on reilusti toistoa. Tehtäväsarja 2 soveltaa ja syventää rohkeammin, ja sarjan lopussa on vaativia tehtäviä haastetta kaipaaville. Harjoittelua-luvuissa yhdistellään, kerrataan ja syvennetään aiemmin opittua. Jokaiseen peruslukuun liittyy opetusvideo, jonka voi avata Arttu-sovelluksella. Videon avulla oppilas voi käydä läpi asian esimerkiksi poissaolonsa aikana tai kerrata aiemmin opittua. Oppilas toteuttaa itsearviointia peruslukujen Taitokulmissa sekä Harjoittelua ja Yhteenveto ja kertaus -lukujen väittämien avulla. Erilaiset digitaaliset mahdollisuudet on merkitty kirjaan monipuolistamaan oppimista. Kulma tarjoaa oppilaalle oppimisen, innostumisen ja onnistumisen mahdollisuuksia matematiikan parissa.

Reviews

There are no reviews yet.

Be the first to review “Heiskanen, Kulma Y – Kurssi 8”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *