ALE!

Maalaispojasta rakennusmestariksi – muistelmia Turtiaisen suvun vaiheista

Original price was: €44,70.Current price is: €21,45.

SKU: 352685655 Category:

Description

Rakennusmestari muistelee Pentti oli maalaispoika, joka syntyi monilapsiseen perheeseen Kerimäellä Etelä-Savossa. Lapsuus oli vaativaa aikaa Pentin jäätyä orvoksi. Tyhjenevä maaseutu ei tarjonnut hänelle pysyvää elinkeinoa, joten ystävien tukemana ja kannustamana Pentti hakeutui opiskelemaan rakennusmestariksi. Kouluun pääseminen vaati sitkeää yrittämistä, kunnes ovet viimein avautuivat Pentille kolmannella yrittämällä. Kärsivällisyys kannatti, ja hän valmistui luokkansa parhaana oppilaana. Sen jälkeen työtä on riittänyt: ensin yksityisessä arkkitehtitoimistossa, myöhemmin Keskon kiinteistöosastolla, aina arkkitehdin tehtävästä rakennustoimiston päälliköksi asti. Työura Keskossa kesti kaikkiaan 29 vuotta. Muistelmissaan Pentti kertoo katkelmia koko elämänsä varrelta. Hän kirjoittaa lapsuuden kepposista ja kalastusmuistoista Puruveden puhtaissa vesissä, työharjoitteluajan kommelluksista sekä rakennusmestarin ilon ja pettymyksen hetkistä. Hän valottaa myös tulevan puolisonsa tapaamista ja lopulta leskeksi jäämistään. Maalaispoika löysi paikkansa pääkaupungista. Synnyinseutu säilyi silti perheen tärkeänä kesänviettopaikkana. Siirryttyään eläkkeelle Pentti vietti talvet puolisonsa kanssa Espanjan lämmössä ja kesäisin matkusti Kerimäelle, tuttuun rantaan.

Reviews

There are no reviews yet.

Be the first to review “Maalaispojasta rakennusmestariksi – muistelmia Turtiaisen suvun vaiheista”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *