Description
Tuotekuvaus
Torniolaaksonruusu ’Tornedal’ on mökinruusun pohjoissuomalainen, kestävä kanta. Pensas kukkii voimakkaasti kerrotuin, hempeän vaaleanpunaisin, tuoksuvin kukin kesä-heinäkuussa. Kukinta kestää yleensä noin neljä viikkoa. Kiulukoita pensaaseen ei muodostu. Kasvusto on tiheä ja versot lähes piikittömät. Juurivesoja muodostuu jonkin verran. Lajike on erittäin talvenkestävä.
Torniolaaksonruusu ’Tornedal’ viihtyy aurinkoisella ja lämpimällä kasvupaikalla. Parhaiten se menestyy ravinteikkaassa, hyvin vettä läpäisevässä, syvässä hiekkamultamaassa.
Peruslannoitteeksi ruusulle sopivat eloperäiset, hitaasti liukenevat lannoitteet. Keväällä tehtävän peruslannoituksen lisäksi ruusua voi lannoittaa kasvukaudella esimerkiksi ruusulannoitteella. Liiallista typpilannoitusta tulee välttää. Loppukesällä annettava vähätyppinen pk-lannoite vahvistaa uusia versoja ja silmuja. Kuivina kausina pensasruusua voi kastella tarvittaessa. Pääsääntöisesti se kuitenkin kestää kuivuutta melko hyvin.
Ruusupensasta leikataan tarvittaessa keväällä. Kuivuneet ja paleltuneet oksat poistetaan kokonaan. Muutaman vuoden välein kasvustosta voi poistaa vanhimpia ja heikoimpia oksia.
Astiataimi on myyntiruukussaan kasvanut ja siinä läpijuurtunut taimi. Juuripaakku pysyy koossa, kun astia poistetaan ja taimi istutetaan.
Astiataimia voi istuttaa läpi kasvukauden, keväästä syksyyn.





Reviews
There are no reviews yet.